Kaikki uutiset

Tommi Aho on nimitetty Insplanin Telecom-liiketoimintajohtajaksi

Insplan on valtakunnallinen energiainfran suunnittelu- ja asiantuntijapalveluita tarjoava yhtiö sekä tilaajan puolueeton edunvalvoja.

Insplanin Telecom-liiketoiminta palvelee valokuitu- ja teleoperaattoreita sekä infratoimijoita kuituverkkohankkeissa.

Tommi Aho on nimitetty 1.2.2026 alkaen Insplanin Telecom-liiketoimintajohtajaksi ja yhtiön johtoryhmän jäseneksi.

Tommi Aho on toiminut viime vuosina Insplanin Telecom-liiketoiminnan palvelupäällikkönä ja ottanut vastuulleen yhä laajempia kokonaisuuksia. Nimitys on luonteva jatkumo hänen tekemälleen työlle ja liiketoiminnan kehitykselle.

”Hienoa saada Tommi mukaan Insplanin johtoryhmään vetämään Telecom-liiketoimintaa eteenpäin. Toivotan hänelle menestystä uudessa roolissa”, sanoo Mika Seppänen, Insplanin varatoimitusjohtaja (vTJ).

Myös Tommi Aho näkee uuden roolinsa luontevana jatkumona:

”On hienoa päästä viemään Insplanin Telecom-liiketoimintaa eteenpäin laajemmalla vastuulla yhdessä osaavan tiimin ja asiakkaiden kanssa”, Tommi sanoo.

Tutustu Tommin LinkedIn-profiiliin: Tommi Aho | LinkedIn

Miten voimme auttaa sinua?

Täytä tietosi alle ja jätä meille viesti – olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä! Kerro myös, haluatko meidän olevan sinuun yhteydessä puhelimitse vai sähköpostitse.