Sopimus tulee voimaan 1.4.2027 ja jatkuu määräaikaisena 31.3.2030 saakka. Tämän jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana yhden vuoden molemminpuolisella irtisanomisajalla.
Järvi-Suomen Energia Oy kehittää ja ylläpitää laajaa sähköverkkoa, jonka pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää vahvaa suunnittelun, rakennuttamisen ja projektinjohdon osaamista. Uuden sopimuksen myötä Insplanin asiantuntijat tulevat osaksi tätä kokonaisuutta ja tukevat sähköverkon kehittämistä, investointien toteuttamista sekä toimintamallien jatkuvaa kehittämistä.
Insplanin palvelukokonaisuus kattaa jakeluverkkojen ja 110 kV verkkojen suunnittelu- ja rakennuttamispalvelut sekä sähköverkon dokumentoinnin. Rakennuttamispalvelut ulottuvat yksittäisistä verkkohankkeista laajoihin investointiohjelmiin ja alueverkkohankkeisiin. Sopimus mahdollistaa yhteistyön kehittämisen myös tulevaisuuden tarpeiden mukaisesti.
Pitkäaikainen yhteistyö tukee kasvua ja osaamisen kehittämistä
Sopimus on Insplanille strategisesti merkittävä. Se vahvistaa yhtiön asemaa sähköverkkojen suunnittelun, rakennuttamisen ja projektinjohdon asiantuntijapalveluissa sekä luo pitkäjänteisen perustan toiminnan, osaamisen ja asiantuntijaorganisaation kehittämiselle.
Suomessa toteutetaan merkittäviä energia- ja infrastruktuuri-investointeja. Sähköistyminen, uusiutuvan energian hankkeet, datakeskukset, energiavarastot ja uuden teollisuuden investoinnit lisäävät sähköverkon kapasiteetin, toimintavarmuuden ja kehittämisen merkitystä. Samalla kasvaa tarve kokeneille suunnittelun, rakennuttamisen ja projektinjohdon asiantuntijoille.
”Järvi-Suomen Energian kanssa solmittu sopimus on meille strategisesti erittäin merkittävä. Se vahvistaa asemaamme sähköverkkoalan asiantuntijana ja antaa meille pitkäjänteisen mahdollisuuden investoida uusiin osaajiin, paikalliseen läsnäoloon sekä palveluidemme kehittämiseen. Haluamme olla mukana rakentamassa sähköverkkoa, joka mahdollistaa energia- ja teollisuusinvestointien toteutumisen Järvi-Suomen alueella myös tulevaisuudessa.”
Mika Seppänen, perustaja ja varatoimitusjohtaja, Insplan Oy
Uusi toimipiste Mikkeliin ja uusia työmahdollisuuksia
Yhteistyöllä on merkittävä alueellinen vaikutus. Sopimuksen myötä Insplan perustaa uuden toimipisteen Mikkeliin ja rakentaa alueelle vahvaa paikallista asiantuntijaorganisaatiota.
Rekrytoinnit kohdistuvat erityisesti jakelu- ja 110 kV sähköverkkojen suunnittelun, rakennuttamisen, projektinjohdon ja verkkodokumentoinnin asiantuntijatehtäviin. Organisaatiota vahvistetaan sekä alueelta rekrytoitavilla osaajilla että hyödyntämällä Insplanin valtakunnallista asiantuntijaverkostoa.
Tavoitteena on rakentaa alueelle pitkäjänteisesti paikallista osaamista ja tarjota uusia uramahdollisuuksia sähköverkkoalan ammattilaisille sekä alalle kasvaville uusille osaajille.
”Haluamme olla lähellä asiakasta ja rakentaa Järvi-Suomeen vahvan paikallisen asiantuntijatiimin. Pitkä sopimus antaa meille mahdollisuuden rakentaa toimintaa suunnitelmallisesti ja kehittää samalla uutta osaamista. Näemme tässä hienon mahdollisuuden sekä alueen, että koko yhtiömme kasvulle.”
Toni Seppänen, perustaja ja liiketoimintajohtaja, Insplan Oy
Kumppanuuden perustana laatu ja jatkuva kehittäminen
Järvi-Suomen Energia Oy:n ja Insplanin tavoitteena on rakentaa pitkäjänteinen kumppanuus, jossa palveluiden laatua, toimintatapoja ja palveluprosesseja kehitetään yhdessä koko sopimuskauden ajan.
”Insplan Oy on kehittänyt toimintansa päämäärätietoisesti. Heillä on tarjottavana erinomainen palvelubaletti tarpeisiimme. Uskon, että Insplan Oy täydentää erinomaisella tavalla vahvaa kumppanuusverkostoamme.”
Arto Nieminen, Toimitusjohtaja, Järvi-Suomen Energia Oy
Yhteistyössä korostuvat toimivat prosessit, asiantuntijoiden ja tilaajan tiivis yhteistyö sekä hankkeiden laadukas, turvallinen ja tehokas toteuttaminen. Palveluiden laatua ja aikataulujen toteutumista seurataan järjestelmällisesti, ja mahdollisiin kehitystarpeisiin reagoidaan yhdessä sovittavin toimenpitein.
”Haluamme rakentaa kumppanuuden, joka ei keskity vain nykyisten hankkeiden toteuttamiseen, vaan myös toimintatapojen jatkuvaan kehittämiseen ja tulevaisuuden tarpeisiin varautumiseen. Insplanin osaaminen, resurssit ja kehitysmyönteinen toimintamalli antavat meille erinomaiset lähtökohdat toteuttaa verkon kehittämisohjelmaa laadukkaasti ja pitkäjänteisesti.”
Mika Matikainen, Verkkojohtaja, Järvi-Suomen Energia Oy
Insplan
Insplan Oy on valtakunnallinen energia- ja infrastruktuurialan projektinjohtotalo ja tilaajan puolueeton edunvalvoja. Yhtiö tarjoaa asiantuntija-, suunnittelu-, rakennuttamis- ja projektinjohtopalveluita sähköverkkojen, uusiutuvan energian, energiavarastojen, datakeskusten sekä muun energia- ja infrastruktuuriympäristön tarpeisiin.
Insplanin toimintamallissa yhdistyvät vahva tekninen osaaminen, tilaajan edunvalvonta, laadukas projektinjohto sekä pitkäjänteinen asiakasyhteistyö.
Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia huolehtii sähkönjakelusta yli 102 000 asiakkaalle Järvi-Suomen alueella. Yhtiö ylläpitää ja kehittää noin 28 500 kilometrin pituista sähköverkkoa vaativassa järvi- ja maaseutuympäristössä. Tavoitteena on rakentaa entistä toimitusvarmempaa ja älykkäämpää sähköverkkoa, joka palvelee asiakkaita ja vastaa tulevaisuuden energiatarpeisiin. Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkön kokonaan omistama tytäryhtiö.