Kaikki uutiset

Insplanin toimitusjohtaja vaihtuu joulukuussa

Insplanin hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Markus Väyrysen 1.12.2022 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Mika Seppänen jatkaa Insplanin varatoimitusjohtajana.

Insplan Oy:n toimitusjohtajana aloittaa joulukuun alussa DI Markus Väyrynen. Hän on toiminut Insplanin hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2020. Insplanin toinen perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Mika Seppänen jatkaa yrityksen merkittävänä omistajana, hallituksessa ja varatoimitusjohtajana vastaten muun muassa asiakkuuksien ja uusien liiketoimintojen kehittämisestä.

Markus Väyrysellä on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus palveluliiketoiminnan johtamisesta ja hallitustyöstä rakentamis-, tietoliikenne-, IT- ja energiasektoreilta. Edellisessä operatiivisessa tehtävässä Väyrynen oli Sitowise Oy:n toimitusjohtajana. Viime aikoina hän on toiminut neuvonantaja- ja hallitustehtävissä.

”Olemme Insplanissa erittäin tyytyväisiä saadessamme Markuksen mukaan operatiiviseen toimintaan ja viemään yritystä seuraaviin tavoitteisiin. Tunnen Markuksen pidemmältä ajalta ja olen vakuuttunut hänen tuomasta osaamisesta. Odotan innolla, mitä Insplanin tulevaisuus tuo tullessaan. Organisoimalla johtomme uudestaan, sekä tärkeimmän voimavaramme osaavan henkilöstön kanssa, meillä on upeita mahdollisuuksia edessämme”, kertoo Mika Seppänen

”Insplanin hallituksessa työskennellessäni olen huomannut, kuinka ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö yrityksessä on. Kaiken toiminnan läpi paistaa asiakaskeskeisyys ja yrittäjähenkisyys. On mahtavaa päästä mukaan tällaisen yrityksen päivittäiseen toimintaan. Yksi keskeisimpiä tehtäviä uudessa tehtävässäni on luotsata yrityksen kasvua ja kehitystä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä asiakkaidemme tarpeet huomioon ottaen. Otan haasteen innolla vastaan”, toteaa Markus Väyrynen.

Lisätietoja:

Mika Seppänen
Toimitusjohtaja
Puh. 040 822 6300
mika.seppanen@insplan.fi

Markus Väyrynen
Toimitusjohtaja 1.12.2022 alkaen
Puh. 040 822 6300
markus.vayrynen@insplan.fi

Miten voimme auttaa sinua?

Täytä tietosi alle ja jätä meille viesti – olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä! Kerro myös, haluatko meidän olevan sinuun yhteydessä puhelimitse vai sähköpostitse.